Gwen Stefani

Taustalaulajasta maailmankuuluisaksi tähdeksi ja miljonääriksi. Nykypäivän sadun prinsessa on Gwen Stefani, jolla ei ole epäilystä omista kyvyistään, kuten hänen yhtyeensä nimi, No Doubt, ytimekkäästi ilmaisee. Yhtyeen albumeita on myyty yli 30 miljoonaa kappaletta. Gwen syntyi Kaliforniassa Roomalaiskatolilaiseen kotiin. Musiikkia harrastettiin ja perheen neljää lasta ovat vanhemmat kannustaneet esiintymään. Gwen Stafanin ura alkoi isonveljen bändissä. Nyt saavutuksiin kuuluvat muotisuunnittelu ja oma vaatemerkki. Stefaneiden suvussa on ollut monta ompelijaa ja hänen äitinsä teki vaatteita lapsilleen.Näyttelyuraakin on kokeiltu. Kokemusta alasta tuli 2004 filmillä The Aviator, jossa Stefani näytteli Jean Harlownin osaa. Hänellä oli muutama repliikki ja osan kuvaamiseen meni neljä, ehkä viisi päivää. Osaan Stefani valmisteli itsenä rooliin lukemalla kaksi elämänkertaa ja katsomalla 18 Harlowin filmiä.Takaisin laulamiseen. Gwen Stefanilla on sanottu olevan ainutlaatuinen laulukyky. Hänen dynaaminen äänensä on syvä vibrato ja kattaa noin puolitoista oktaavia. Gwen sanoittaa sekä tuottaa levyjä. Aiheet koskettaviin sanoituksiin tulevat omasta elämänkokemuksista ja lauluja särkyneestä sydämestä on mukana.Hyväntekeväisyys kuuluu Stefanin moniin kiinnostuksen kohteisiin. Hän luovutti miljoona dollaria Pelasta Lapset rahastoon Japanin maanjäristys ja tsunaami katastrofin auttamiseen. Hänen vaatteensa ovat suosittuja hyväntekeväisyys huutokaupoissa ja keräävät runsaasti rahaa eri kohteisiin. Ei ihme että Gwen Stefania rakastetaan, ihaillaan ja kunnioitetaan. Hän ahkeroi ja tekee kovasti työtä uskomansa asian eteen.